Project CamoMom

Kaikki alkoi siitä, kun hyvän ystäväni eli lapseni kummisedän pikkuveli lähti armeijaan ja heidän äitinsä oli todennut, että jos tuo poika pysyy intissä valaan asti, niin hän lähtee viikonlopuksi armeijaan. Poika oli vastoin kaikkia odotuksia koko 6kk, joten äiti päätti lähteä Nasta-harjoitukseen Santahaminaan. Kuulin harjoituksesta noin viikko sitä ennen, joten en tietenkään enää päässyt mukaan, mutta olin hereillä heti seuraavan kurssin ilmoittautumisen alkaessa. Pääsinkin sitten Tikkakoskelle Syyslento-harjoitukseen "makkarakurssille" eli muonituksen erikoiskurssille. Jännitys kurssille lähtiessä oli kova, sillä lähtöä edeltävänä yönä sain nukuttua kokonaista kolme tuntia. Ei siinä, aamu kuudelta kävin hakemassa kaverini äidin kyytiin ja lähdimme ajelemaan kohti Tikkakoskea. Perillä pelkäsin, että nyt ruvetaan sitten oikeasti leikkimään armeijaa ja kuvittelin, että kurssi koostuisi lähinnä rankoista sulkeisharjoituksista ja tetsaamisesta, mutta totuus oli jotain aivan muut

Aloitin siis hakuprosessin vierailemalla varusmies.fi-sivustolla kohdassa  naisten vapaaehtoinen asepalvelus , josta tulostin hakupaperit ja ystävän pienellä briiffillä täytin ne. Mukana oli kuitenkin lääkärintodistus joka tuli täyttää. Luulin aiemman kokemuksen perusteella palvelukseen hakeutumisen olevan helppoa, mutta sitten tulikin vähän mutkia matkaan. Olin siis aiemmin hoitanut lääkärikäyntini yksityisellä, jolloin se olikin helppoa, mutta tällä kertaa pääsin kokeilemaan sen suuren ilon yrittää hakea lääkärintodistuksia kunnalliselta puolelta, ensin yritettyäni hoitaa sitä työterveyden kautta. Työterveydestä totesivat vain, että minun tulisi maksaa se itse, joten ajattelin olla pihi ja mennä kunnalliselle. Kuvittelin tosiaan, että asiat olisivat yhtä helppoja, kuin yksityisellä, mutta puhelu terveyskeskukseen sai lähinnä vereni kiehumaan. Hoitajalla ei ollut mitään havaintoa hakuprosessista. Hän rupesi tivaamaan minulta, missä on mun esikunnalta saadut paperit, että ne pitäisi

Lyhyenä avauksena tilanteeseeni; täytän tänävuonna 24, minulla on 3-vuotta täyttävä lapsi. Olemme eronneet lapseni isän kanssa jo pari vuotta sitten, mutta olemme vielä hyvissä väleissä. Tyttö on meillä vuoroviikoin. Asun yksin, mutta olen jonkinnäköisessä parisuhteen tapaisessa tilassa tällä hetkellä. Blogin aloittaminen on pyörinyt paljon mielessä, mutta en ole aiemmin saanut aloitettua kirjoittamista, sillä olen kokenut, ettei aikaa ja mielenkiintoa ole ollut niin paljoa. Nyt kuitenkin oli sellainen fiilis, että olisi mukava aloittaa blogin kirjoittaminen, koskien tulevaa mahdollista elämänmuutosta. Kirjoittaminen on ollut minulle aina terapeuttista. Se selkeyttää ajatuksia ja rauhoittaa mieltä. Lisäksi siitä jää itselle muisto tänne bittiavaruuden syövereihin, sekä muut samassa tilanteessa olevat pystyvät lukemaan kokemuksia. Se elämänmuutos, mitä kohti olen kulkemassa, on armeija. En tosiaan ihan tarkalleen tiedä miksi se minua niin paljon kiehtoo. Ensimmäistä kertaa, kun päät