Muu harrastuneisuus
Kaikki alkoi siitä, kun hyvän ystäväni eli lapseni kummisedän pikkuveli lähti armeijaan ja heidän äitinsä oli todennut, että jos tuo poika pysyy intissä valaan asti, niin hän lähtee viikonlopuksi armeijaan. Poika oli vastoin kaikkia odotuksia koko 6kk, joten äiti päätti lähteä Nasta-harjoitukseen Santahaminaan. Kuulin harjoituksesta noin viikko sitä ennen, joten en tietenkään enää päässyt mukaan, mutta olin hereillä heti seuraavan kurssin ilmoittautumisen alkaessa. Pääsinkin sitten Tikkakoskelle Syyslento-harjoitukseen "makkarakurssille" eli muonituksen erikoiskurssille. Jännitys kurssille lähtiessä oli kova, sillä lähtöä edeltävänä yönä sain nukuttua kokonaista kolme tuntia. Ei siinä, aamu kuudelta kävin hakemassa kaverini äidin kyytiin ja lähdimme ajelemaan kohti Tikkakoskea. Perillä pelkäsin, että nyt ruvetaan sitten oikeasti leikkimään armeijaa ja kuvittelin, että kurssi koostuisi lähinnä rankoista sulkeisharjoituksista ja tetsaamisesta, mutta totuus oli jotain aivan muuta. Tunnelma oli iloinen, tekevä ja samaan aikaan todella rento. Kurssillamme tehtiin makkaroita "poikkeusoloissa" eli meitä oli noin 30 naista ja yksi hella ja sillä piti sitten saada kaikki makkarat tehtyä. Tältä kurssilta jäi ehkä (muita väheksymättä) kaikkein rakkaimmat kurssikaverit, eli nastamutsit, jotka ottivat mut heti omien siipiensä suojaan ja alkoivat tässä vaiheessa jo ylipuhua mua lähtemään inttiin. En kuitenkaan uskaltanut vielä tässä vaiheessa tehdä valintoja.
Syyslennosta syttyi suuri kipinä ja olin taas heti ilmoittautumassa seuraavaan nasta-harjoitukseen Varvaraan, joka pidettiin Haminan Reserviupseerikoululla. Tällä kertaa kurssin aiheena oli PV B-ajolupa, eli ajolupa puolustusvoimien B-luokan autoihin. Jos edellinen kurssi oli ollut hyvä, niin tää oli jotain aivan superia, paras kurssi ikinä! Teorian vääntämisen jälkeen päästiinkin ihan itse asiaan, eli ajamaan Defendereillä! Ensimmäisenä päivänä ajoimme vain pienen lenkin ympäri Haminaa niin, että tutustuimme autoihin ja siihen, miten kuuluu toimia moottorimarssilla. Autossamme oli mahtava kolmen naisen porukka ja jotenkin keskustelu kääntyi siihen, että kaikki olivat jossain elämänsä vaiheessa olleet hevosihmisiä. Toinen heistä oli myös Vihdin maanpuolustusnaisten sihteeri ja hän yritti puhua minua mukaan toimintaan. En kuitenkaan vielä liittynyt, sillä totesin Upinniemestä olevan aivan liian pitkä matka Vihtiin ja toimintaan. Seuraavana kurssipäivänä lähdimme koko päiväksi Vironlahdelle ajelemaan offroadia Defendereillä ja Hiluxeilla. Päivä oli ihan supermahtava ja toimintaa täynnä, kun ajelimme hiekkamäkiä ja kallioita ylösalas, mutalammikoiden läpi, peruutettiin mäkeen yms! Superkivaa! Palattuamme metsästä, seistessämme parkkipaikalla muodossa kasarmia vastapäätä, joku bongasi yläkerran ikkunassa varusmiehiä ilman paitaa ja hämmennettiin sit ihan kunnolla rupeamalla hurraamaan pojille. Illan juhlallisuuksissa sosialisoiduttiin taas edellisten kurssien tuttujen kanssa ja taas nastamutsit huuteli mulle sitä inttiin menemistä. Illan esiintyjänä oli Varusmiessoittokunnan bilebändi ja karisman määrä oli jotain aivan käsittämätöntä! Nuoret pojat tietenkin villitsivät koko akkalauman tanssimaan.
Koska Nasta-harjoituksia ei ole kuin kerran puolessa vuodessa, niin oli pakko keksiä jotain muita kursseja siihen päässä jylläävään maanpuolustuskrapulaan ja vieroitusoireisiin. Kävin siis kaverini kanssa MPK:n Naisten ammuntakurssilla. Treenasimme ampuma-asentoja laser-aseilla, ammuimme 22-pistoolilla ja kävimme nopeasti läpi erilaisia asetyyppejä. Harmillisesti mun päähän ei vaan jääny ne eri aseiden erot. Eli tuskin jatkossakaan erotan niitä toisistaan.
Tarpeeksi kauan, kun odottaa, niin oli vuorossa Hoikka-harjoitus Kajaanissa. Tälle kurssille sain napattua äidin ja serkut mukaan. Eniten huvitti se, etten ollut nähnyt serkkujani yli kymmeneen vuoteen, mutta vian täytyy olla geeneissä, sillä meillä oli ihan samanlaisia outoja juttuja ja juttua piisas koko kuuden tunnin ajomatkan ajan. Osallistuin kenttälääkintäkurssille, sillä tämän piti olla sellainen "jos mä täällä ulkoilmassa pärjään niin mä lähden inttiin"-kurssi, mutta eipä sillä kenttä-termillä ollut muuta kuin teoriapohjainen merkitys. Pari kertaa taidettiin ulkona käydä harjoittelemassa paarien käyttöä ja sitten käytännön koe tapahtui myös ulkona. Tämä ei siis vieläkään antanut minulle sitä lopullista päätöstä pistää papereita menemään. Jäin pohtimaan, että mistä löytäisin sellaisen kurssin, että olis oikeasti sellainen inttimäinen meininki ja pääsis kokeilemaan vähän rajojaan. Tovin selailtuani MPK:n sivuja löytyi kurssi nimeltä Varusmiesten Perustaitoja Naisille, kulkee lyhenteellä VMPTN. Serkuille viestiä ja he lähtivät heti mukaan.
Jouduin kuitenkin pari kuukautta odottelemaan kurssin alkamista, mutta siinä välissä kerkesin törmäämään Varvaran kurssikaveriini Nummelassa ja tuli uudestaan puheeksi Vihdin maanpuolustusnaiset, sillä olin muuttanut jokin aika sitten hieman lähemmäs Vihtiä. Ei mennyt päivääkään, kun olin jo lähettänyt paperit menemään ja vuodenvaihteessa minut hyväksyttiin virallisesti jäseneksi.
Aika kului ja VMPTN-kurssikin alkoi sitten viimein ja se oli alusta asti kuin vastaus rukouksiini. Meininki oli just sellaista mitä kaipasikin. Heti ensimmäisenä iltana sain selkäni jumiin pelkästään istuttuani ruokalan penkillä selkä suorana, kuunnellessani pakolliset teoriat ja turvallisuusselostukset. Turvatuokion jälkeen alkoikin sitten koulutus aseen kokoamisella ja purkamisella. Saimme tehdä sen vain kertaalleen, sillä meillä oli mennyt tragikoomisen kauan aikaa vessajonoihin. Mutta mitä voikaan olettaa, jos on 30 naista ja yksi tai kaksi vessaa..?
Yövyimme Army Hostellissa ja aamulla kurssi herätettiin 6.00. Tämän jälkeen haimme jokaiselle oman "tyttöystävän" eli rynnäkkökiväärin ja tetsarin varusvarastolta, jonka jälkeen söimme aamupalat ja lähdimme kävelemään ampumaradalle. Ampumaradalla jakaannuimme kolmeen ryhmään ja kävimme rastikoulutuksissa ryhmittäin. Koulutuksia oli muunmuassa ammunnan harjoittelusta, etenemismuodoista, teltan pystytyksestä, KESsistä, viuhkapanoksesta, parikaapelista, kovapanosammunnasta ja suunnistuksesta. Koulutusten välillä oli tietenkin lounas ja päivällinen, jotka olivat pelastava tekijä pakkasessa hengailuun. Kuolema olis varmaan ollut hyvin lähellä, tai vähintäänkin hetkellinen mental breakdown, jos ei olisi sitä lämmintä ateriaa saatu. Onneksi koulutusten jälkeen oli sotkun vuoro lämpimässä tilassa ja saimme rauhassa istua hetkeksi alas, ennen kuin oli vuorossa kenttähartaus, leirinuotio ja iltapala, ennen nukkumaanmenoa.
Olin taktisesti napannut ensimmäisen kipinävuoron ja menikin jonkin aikaa taistellessa kamiinan kanssa. Aiemmin mieheltäni kuultu tarina turbokamiinasta kummitteli mielessä ja hoin vain kokoajan itselleni, että älä laita liikaa puita, älä laita liikaa puita ja lopputulos oli se, että saatiin tehdä hetki töitä ennen kuin kamiina heräsi uudestaan eloon. Lisähaastetta omaan kipinävuoroon toi se, että telttojen väliset viestiyhteydet eivät toimineet ja jouduin juoksemaan ulkona kyselemässä, että mikä mättää. Ei niitä yhteyksiä saatu kuntoon koko yönä, joten eipä siinä, oman venyneen kipinävuoroni päätteeksi pääsin nukkumaan. Vaan en helvetti saanut nukuttua, koska oli niin perkeleen kylmä. Ahdisti ja palelti aivan helvetisti koko yön, enkä millään löytänyt edes hyvää nukkuma-asentoa. Lopulta nukahdin pariksi tunniksi selälleni, joka oli todella outoa, koska yleensä nukun vatsallani tai kyljelläni.
Aamulla herättiin taas kuudelta ja heti pienessä koomassa edelleen kylmissäni hyppäsin ulos teltasta ja rupesin purkamaan telttaa muiden kanssa ja pakkasimme telttatavarat autoihin. Aamupuuro oli taas hyvin rakastettu lämmike. Aamupalan jälkeen alkoi ryhmätaitokilpailu, jossa käytiin läpi eri asioita, joita oli kurssilla opetettu. Liikuimme ryhmittäin ja meitä valvottiin kokoajan samalla arvioiden ryhmän keskinäistä kommunikointia. Lopuksi oli vielä marssi takaisin ampuma-alueelta ryhmittäin ja puolessavälissä matkaa yksi ryhmäläinen "loukkaantui" ja jouduimme vetämään pulkalla hänet loppumatkan ajan maaliin asti. Tuon kurssin jälkeen olin satavarma, että pystyn lähettämään paperit. Tottapuhuen, en muistele pakkasöitä lämmöllä, mutta helvetin hieno kokemus se oli kuitenkin. Kyllä siellä pakkasessa pärjää, kunhan muistaa vaan lämpimän välikerraston!
Seuraava kurssi, jolle olen ilmoittautunut, on Nasta Leijona 2017, joka järjestetään Parolassa. Siitä on tulossa myöhemmin oma postaus.
Syyslennosta syttyi suuri kipinä ja olin taas heti ilmoittautumassa seuraavaan nasta-harjoitukseen Varvaraan, joka pidettiin Haminan Reserviupseerikoululla. Tällä kertaa kurssin aiheena oli PV B-ajolupa, eli ajolupa puolustusvoimien B-luokan autoihin. Jos edellinen kurssi oli ollut hyvä, niin tää oli jotain aivan superia, paras kurssi ikinä! Teorian vääntämisen jälkeen päästiinkin ihan itse asiaan, eli ajamaan Defendereillä! Ensimmäisenä päivänä ajoimme vain pienen lenkin ympäri Haminaa niin, että tutustuimme autoihin ja siihen, miten kuuluu toimia moottorimarssilla. Autossamme oli mahtava kolmen naisen porukka ja jotenkin keskustelu kääntyi siihen, että kaikki olivat jossain elämänsä vaiheessa olleet hevosihmisiä. Toinen heistä oli myös Vihdin maanpuolustusnaisten sihteeri ja hän yritti puhua minua mukaan toimintaan. En kuitenkaan vielä liittynyt, sillä totesin Upinniemestä olevan aivan liian pitkä matka Vihtiin ja toimintaan. Seuraavana kurssipäivänä lähdimme koko päiväksi Vironlahdelle ajelemaan offroadia Defendereillä ja Hiluxeilla. Päivä oli ihan supermahtava ja toimintaa täynnä, kun ajelimme hiekkamäkiä ja kallioita ylösalas, mutalammikoiden läpi, peruutettiin mäkeen yms! Superkivaa! Palattuamme metsästä, seistessämme parkkipaikalla muodossa kasarmia vastapäätä, joku bongasi yläkerran ikkunassa varusmiehiä ilman paitaa ja hämmennettiin sit ihan kunnolla rupeamalla hurraamaan pojille. Illan juhlallisuuksissa sosialisoiduttiin taas edellisten kurssien tuttujen kanssa ja taas nastamutsit huuteli mulle sitä inttiin menemistä. Illan esiintyjänä oli Varusmiessoittokunnan bilebändi ja karisman määrä oli jotain aivan käsittämätöntä! Nuoret pojat tietenkin villitsivät koko akkalauman tanssimaan.
Koska Nasta-harjoituksia ei ole kuin kerran puolessa vuodessa, niin oli pakko keksiä jotain muita kursseja siihen päässä jylläävään maanpuolustuskrapulaan ja vieroitusoireisiin. Kävin siis kaverini kanssa MPK:n Naisten ammuntakurssilla. Treenasimme ampuma-asentoja laser-aseilla, ammuimme 22-pistoolilla ja kävimme nopeasti läpi erilaisia asetyyppejä. Harmillisesti mun päähän ei vaan jääny ne eri aseiden erot. Eli tuskin jatkossakaan erotan niitä toisistaan.
Tarpeeksi kauan, kun odottaa, niin oli vuorossa Hoikka-harjoitus Kajaanissa. Tälle kurssille sain napattua äidin ja serkut mukaan. Eniten huvitti se, etten ollut nähnyt serkkujani yli kymmeneen vuoteen, mutta vian täytyy olla geeneissä, sillä meillä oli ihan samanlaisia outoja juttuja ja juttua piisas koko kuuden tunnin ajomatkan ajan. Osallistuin kenttälääkintäkurssille, sillä tämän piti olla sellainen "jos mä täällä ulkoilmassa pärjään niin mä lähden inttiin"-kurssi, mutta eipä sillä kenttä-termillä ollut muuta kuin teoriapohjainen merkitys. Pari kertaa taidettiin ulkona käydä harjoittelemassa paarien käyttöä ja sitten käytännön koe tapahtui myös ulkona. Tämä ei siis vieläkään antanut minulle sitä lopullista päätöstä pistää papereita menemään. Jäin pohtimaan, että mistä löytäisin sellaisen kurssin, että olis oikeasti sellainen inttimäinen meininki ja pääsis kokeilemaan vähän rajojaan. Tovin selailtuani MPK:n sivuja löytyi kurssi nimeltä Varusmiesten Perustaitoja Naisille, kulkee lyhenteellä VMPTN. Serkuille viestiä ja he lähtivät heti mukaan.
Jouduin kuitenkin pari kuukautta odottelemaan kurssin alkamista, mutta siinä välissä kerkesin törmäämään Varvaran kurssikaveriini Nummelassa ja tuli uudestaan puheeksi Vihdin maanpuolustusnaiset, sillä olin muuttanut jokin aika sitten hieman lähemmäs Vihtiä. Ei mennyt päivääkään, kun olin jo lähettänyt paperit menemään ja vuodenvaihteessa minut hyväksyttiin virallisesti jäseneksi.
Aika kului ja VMPTN-kurssikin alkoi sitten viimein ja se oli alusta asti kuin vastaus rukouksiini. Meininki oli just sellaista mitä kaipasikin. Heti ensimmäisenä iltana sain selkäni jumiin pelkästään istuttuani ruokalan penkillä selkä suorana, kuunnellessani pakolliset teoriat ja turvallisuusselostukset. Turvatuokion jälkeen alkoikin sitten koulutus aseen kokoamisella ja purkamisella. Saimme tehdä sen vain kertaalleen, sillä meillä oli mennyt tragikoomisen kauan aikaa vessajonoihin. Mutta mitä voikaan olettaa, jos on 30 naista ja yksi tai kaksi vessaa..?
Yövyimme Army Hostellissa ja aamulla kurssi herätettiin 6.00. Tämän jälkeen haimme jokaiselle oman "tyttöystävän" eli rynnäkkökiväärin ja tetsarin varusvarastolta, jonka jälkeen söimme aamupalat ja lähdimme kävelemään ampumaradalle. Ampumaradalla jakaannuimme kolmeen ryhmään ja kävimme rastikoulutuksissa ryhmittäin. Koulutuksia oli muunmuassa ammunnan harjoittelusta, etenemismuodoista, teltan pystytyksestä, KESsistä, viuhkapanoksesta, parikaapelista, kovapanosammunnasta ja suunnistuksesta. Koulutusten välillä oli tietenkin lounas ja päivällinen, jotka olivat pelastava tekijä pakkasessa hengailuun. Kuolema olis varmaan ollut hyvin lähellä, tai vähintäänkin hetkellinen mental breakdown, jos ei olisi sitä lämmintä ateriaa saatu. Onneksi koulutusten jälkeen oli sotkun vuoro lämpimässä tilassa ja saimme rauhassa istua hetkeksi alas, ennen kuin oli vuorossa kenttähartaus, leirinuotio ja iltapala, ennen nukkumaanmenoa.
Olin taktisesti napannut ensimmäisen kipinävuoron ja menikin jonkin aikaa taistellessa kamiinan kanssa. Aiemmin mieheltäni kuultu tarina turbokamiinasta kummitteli mielessä ja hoin vain kokoajan itselleni, että älä laita liikaa puita, älä laita liikaa puita ja lopputulos oli se, että saatiin tehdä hetki töitä ennen kuin kamiina heräsi uudestaan eloon. Lisähaastetta omaan kipinävuoroon toi se, että telttojen väliset viestiyhteydet eivät toimineet ja jouduin juoksemaan ulkona kyselemässä, että mikä mättää. Ei niitä yhteyksiä saatu kuntoon koko yönä, joten eipä siinä, oman venyneen kipinävuoroni päätteeksi pääsin nukkumaan. Vaan en helvetti saanut nukuttua, koska oli niin perkeleen kylmä. Ahdisti ja palelti aivan helvetisti koko yön, enkä millään löytänyt edes hyvää nukkuma-asentoa. Lopulta nukahdin pariksi tunniksi selälleni, joka oli todella outoa, koska yleensä nukun vatsallani tai kyljelläni.
Aamulla herättiin taas kuudelta ja heti pienessä koomassa edelleen kylmissäni hyppäsin ulos teltasta ja rupesin purkamaan telttaa muiden kanssa ja pakkasimme telttatavarat autoihin. Aamupuuro oli taas hyvin rakastettu lämmike. Aamupalan jälkeen alkoi ryhmätaitokilpailu, jossa käytiin läpi eri asioita, joita oli kurssilla opetettu. Liikuimme ryhmittäin ja meitä valvottiin kokoajan samalla arvioiden ryhmän keskinäistä kommunikointia. Lopuksi oli vielä marssi takaisin ampuma-alueelta ryhmittäin ja puolessavälissä matkaa yksi ryhmäläinen "loukkaantui" ja jouduimme vetämään pulkalla hänet loppumatkan ajan maaliin asti. Tuon kurssin jälkeen olin satavarma, että pystyn lähettämään paperit. Tottapuhuen, en muistele pakkasöitä lämmöllä, mutta helvetin hieno kokemus se oli kuitenkin. Kyllä siellä pakkasessa pärjää, kunhan muistaa vaan lämpimän välikerraston!
Seuraava kurssi, jolle olen ilmoittautunut, on Nasta Leijona 2017, joka järjestetään Parolassa. Siitä on tulossa myöhemmin oma postaus.
Kommentit
Lähetä kommentti