Project CamoMom

Aattelin nyt kirjoittaa aiheesta, joka koskettaa varmasti aikalailla suurinta osaa palvelukseen astuvista. Eli kysymyksestä: "Tunnenko mä sieltä ketään?" Vastaus on, että voi olla, mutta se edesauttaa, jos teet asian eteen jotain. Mun tutustuminen mun tuleviin varustovereihin alkoi siitä, että latasin Instagramiin kuvan, jossa näkyi PAM Santahaminaan. Parin päivän päästä, minua odotti viesti toiselta saapumiserääni tulevalta naiselta, joka oli löytänyt kuvani hashtagien kautta. Rupesimme samointein juttelemaan enemmänkin intistä ja kaikesta muustakin. Kumpikin tuntui helpottuneelta, että tietäisi ainakin jonkun, joka on tulossa samaan saapumiserään. Parin päivän päästä äitini soitti minulle ja sanoi, että oli jutellut asiakkaansa kanssa, jonka tytär olisi tulossa myös samaan saapumiserään. Nopean some-stalkkauksen seurauksena löysin tytön ja laitoin tälle heti viestiä. Siinä tuli sitten juteltua myös hänen kanssaan hetkisen. Pistin tämän jälkeen 1/18 Ladies nimisen whatsapp

Tässä on mennyt lähinnä about kaikki aika, PAM saamisen jälkeen stressatessa tulevaa vuotta palveluksessa. Jokaisessa paikassa käsketään säästämään rahaa, sillä päivärahat ja sotilasavustukset eivät tule riittämään elämiseen. Oon kauhistellut sitäkin, että miten helvetissä saan päivärahoilla maksettua auton lyhennyksen, polttoaineet, elämisen ja suurin kauhistuksen aihe on, että mistä mä saan rahat siihen, että mun luona ollessaan lapsella on kaikkea? Eilen juttelin yhden mun asiakkaan kanssa mun inttiinlähdöstä ja hän sanoi, että kannattaa hakea Kelasta sotilasavustusta, sillä sieltä pystyy lapselle tarpeellisiin asioihin saamaan avustusta. En kuitenkaan eilen Kelaan ottanut yhteyttä, sillä ajattelin ensin tutkia itse asiaa paremmalla ajalla. Soitin kuitenkin Santanderille kysyäkseni onko mahdollista pienentää auton kuukausierää intin ajaksi, mutta sieltä tuli aika negatiivista vastakaikua. Maksuerää voisi laskea mutta se vaatisi uuden sopimuksen tekemisen. Kuka hullu rahoitusyht

Päädyin yhden vääpelikurssilaisen kautta Naisten Valmiusliiton osastoon marssimaan Puolustusvoimain lippujuhlanpäivän paraatiin. Harjoitukset pidettiin Santahaminassa ja itse paraati oli 4.6. Helsingissä. Harjoitukset menivät kohtuu rennosti. Heti ensimmäisenä päästyäni paikalle, vastaan tuli tuttu pursimies Upinniemestä, jonka ensimmäinen asia minulle oli, että olen kuulemma menossa väärään joukko-osastoon. (Ja varoituksena ennen, kuin joku vetää hernepellon nenään, niin tämä oli siis hyvällä mielellä ja huumorilla käytyä keskustelua.) Olisi kuulemma pitänyt mennä Upinniemeen ja hänen linjalleen. Hänellä olisi kuulemma ollut minulle työpaikka tarjolla päästyäni palveluksesta. Kerroin kuitenkin pysyväni päätöksessä mennä Santahaminaan, hänellä on kuitenkin vielä puoli vuotta aikaa yrittää kääntää päätäni. ;) Mutta, koska kunnioitamme perinteitä, niin otimme kimppaselfien ja lähetimme sen miehelleni, joka on siis tämän pursimiehen vanhoja työkavereita. Ei kulunut montaa hetkeä, kun ka

Taas on yksi huikea Naisten Valmiusliiton ja MPK:n Nasta-harjoitus takana! Tämän kevään harjoituksen nimi oli Suomi 100-teemaan osuvasti sopien Leijona 2017 ja se järjestettiin Parolannummella Panssariprikaatin alueella. Kursseja oli taas laajalti, oli selviytyminen maastossa, auto ja nainen, kyberturvallisuus, koira maamme turvana, Hattulan kunnan arkiturvallisuuskurssi, jokanaisen selviytymispakki, informaatiovaikuttaminen, makean toiminnan joukot maastossa ja vääpelikurssi. Itse olin jälkimmäisellä ja täytyy sanoa, että tykkäsin kurssista, vaikka se olikin pilottikurssi. Vääpelikurssi ei siis tarkoita sitä, että voisit suoraan skipata intin ja mennä armeijaan vääpeliksi. (Olisipa se oikeasti niin helppoa, että siitä selviäisi yhdellä viikonlopun kestävällä kurssilla.) Tämän vääpelikurssin tarkoitus oli perehdyttää kurssilaisia MPK:n kurssivääpelin tehtäviin ja vastuisiin ja toimia Leijona 2017-kurssin organisaation tukena. Perjantaina Vihdin Maanpuolustusnaisten kimppakyyti star

Valintatilaisuutta stressasin aivan turhaan. Lueskelin internetin ihmemaailmasta bloggaajien kokemuksia, jotta osaisi vähän arvioida, että mitä siellä tulisi tapahtumaan ja mitä tulisi ottaa huomioon ennen sitä. Onnistuin luomaan itselleni hirveän paniikin, koska olin kuullut tornaria siitä, miten naisia laitettiin kyykkäämään ja juoksemaan portaita ylös ja alas 40kg rinkka selässä. Kolmen viikon sairastelun jälkeen oli salilla käyminen jäänyt vähemmälle, joten kauhulla odotin, että kuinka tulisin lyyhistymään rinkan kanssa lattialle, kun ei toi pohjakunto ollut mitenkään erityisen hyvä noin muutenkaan. Lisäksi otin hirveän paniikin, kun toinen tornari kertoi, että aselaji pitäisi valita jo kutsunnoissa. Hirveällä kiireellä sitten miettimään ja pohtimaan mitä haluaisi tehdä. Onneksi tällä kertaa kumpikin tornari oli oikeasti vaan tornari, eikä tässä tilaisuudessa ollut kummastakaan tietoa. Mutta itse asiaan! Valintatilaisuudesta ilmoitettiin reilua kuukautta aiemmin kirjeitse. Kirjee

Kaikki alkoi siitä, kun hyvän ystäväni eli lapseni kummisedän pikkuveli lähti armeijaan ja heidän äitinsä oli todennut, että jos tuo poika pysyy intissä valaan asti, niin hän lähtee viikonlopuksi armeijaan. Poika oli vastoin kaikkia odotuksia koko 6kk, joten äiti päätti lähteä Nasta-harjoitukseen Santahaminaan. Kuulin harjoituksesta noin viikko sitä ennen, joten en tietenkään enää päässyt mukaan, mutta olin hereillä heti seuraavan kurssin ilmoittautumisen alkaessa. Pääsinkin sitten Tikkakoskelle Syyslento-harjoitukseen "makkarakurssille" eli muonituksen erikoiskurssille. Jännitys kurssille lähtiessä oli kova, sillä lähtöä edeltävänä yönä sain nukuttua kokonaista kolme tuntia. Ei siinä, aamu kuudelta kävin hakemassa kaverini äidin kyytiin ja lähdimme ajelemaan kohti Tikkakoskea. Perillä pelkäsin, että nyt ruvetaan sitten oikeasti leikkimään armeijaa ja kuvittelin, että kurssi koostuisi lähinnä rankoista sulkeisharjoituksista ja tetsaamisesta, mutta totuus oli jotain aivan muut