NASTAa touhua!
Taas on yksi huikea Naisten Valmiusliiton ja MPK:n Nasta-harjoitus takana! Tämän kevään harjoituksen nimi oli Suomi 100-teemaan osuvasti sopien Leijona 2017 ja se järjestettiin Parolannummella Panssariprikaatin alueella. Kursseja oli taas laajalti, oli selviytyminen maastossa, auto ja nainen, kyberturvallisuus, koira maamme turvana, Hattulan kunnan arkiturvallisuuskurssi, jokanaisen selviytymispakki, informaatiovaikuttaminen, makean toiminnan joukot maastossa ja vääpelikurssi. Itse olin jälkimmäisellä ja täytyy sanoa, että tykkäsin kurssista, vaikka se olikin pilottikurssi.
Vääpelikurssi ei siis tarkoita sitä, että voisit suoraan skipata intin ja mennä armeijaan vääpeliksi. (Olisipa se oikeasti niin helppoa, että siitä selviäisi yhdellä viikonlopun kestävällä kurssilla.) Tämän vääpelikurssin tarkoitus oli perehdyttää kurssilaisia MPK:n kurssivääpelin tehtäviin ja vastuisiin ja toimia Leijona 2017-kurssin organisaation tukena.
Perjantaina Vihdin Maanpuolustusnaisten kimppakyyti starttasi 6.30 Nummelasta. Meitä sattui olemaan kolme samasta yhdistyksestä samalla vääpelikurssilla, joten kimppakyyti tuli tarpeeseen! Jo matkalla harjoituksiin, minut värvättiin seuraavaksi viikonlopuksi soppakauhan ääreen jakamaan hernekeittoa Nummelan torille. Perillä Parolassa oltiin noin. 7.40 eli ihan hyvissä ajoin, koska meidät oli pyydetty jo 8.00 paikalle avustamaan ilmoittautumisessa ja muussa tarpeellisessa. Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Parolassa, eikä tällä kertaa kurssioppaaseen ollut tullut mukaan karttaa, joten portilla jouduttiin pyytämään suuntaohjeita. Jos tämä tavoittaa jotenkin sen pojan, joka silloin sattui olemaan portilla, niin iso ja lämmin kiitos! Ikinä ei ole tullut vastaan yhtä ystävällistä ja kohteliasta spollia portilla, joka oikeastaan omasta aloitteestaan kysyi tarvitaanko neuvoja, jonka jälkeen näytti kartasta ja neuvoi reitin perille paikoitukseen, ja hymyili!! Juuri tällaisia äijiä tarvitaan portille, kun kyse on noin 400 siviilinaisen saapumisesta varuskunnan alueelle. Totuin aikoinaan Upinniemessä siihen, että sieltä kopista laahusti viimeisillä voimillaan spol, joka katsoi kulkuluvan, mumisi jotain ja heilautti käsiään, että toinen spol kopissa jaksaisi siirtää kättään sen verran, että saisi avattua portin. Toki heissäkin oli poikkeuksia, muunmuassa se yksi, joka käski ajaa varovasti, sillä lämpötila oli nollassa ja tiet saattoivat olla liukkaita. Terkut myös hänelle! No mutta, takaisin asiaan, ettei tää mee vaan spolleille lässyttämiseksi.
Kun päästiin paikalle, niin haettiin nimilaput, kipaistiin kasarmille viemään kamat, hirveellä kiireellä varusvarastolle hakemaan varusteet ja takaisin kassulle vaihtamaan vihreät päälle. Kun vaatteet oli vaihdettu, niin osa porukasta komennettiin varusvarastolle ja osa ilmoittautumiseen, edellispäivänä tulleet menivät ohjaamaan liikennettä. Minä kuuluin ilmoittautumisporukkaan ja aiempien vuosien tuskailu ilmoittautumisjonoissa oli tainnut tehdä tehtävänsä, sillä palautteen mukaan ilmoittautuminen sujui täällä todella jouhevasti. Tai sitten ne oli vaan ne taitavat vääpelit! Meillä oli hirveä kilpailu siitä, että kuka saa ensimmäisenä kaikki nimikylttinsä jaettua ja voiton vei vieressäni majaillut auto ja nainen-kurssin vastaanottaja. Oli hankalaa olla paikoillaan, sillä kokoajan tuli tuttuja naamoja vastaan ja kaikki oli pakko käydä morjenstamassa läpi. Näillä kursseilla jopa parempaa, kuin itse koulutukset, on juuri verkostoituminen. Ei me oikeasti nähdä toisiamme kuin kerran puolessa vuodessa ja samointein juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi! Aivan mahtava fiilis.
Kun oltiin voiton puolella nimilapuista, niin lähdettiinkin ruokailun kautta istumaan luentosaliin. Siinä ohella muutamat meistä hakivat lisävarusteita, koska joitain kurssilaisia oli vielä tulematta ja varusvarasto oli menossa kiinni viikonlopuksi. Kun vääpelien vastuut oli hoidettu, niin oli avajaisten vuoro. Sulkeiset menivät oikein näppärästi, sillä porukkamme oli varsin konkaripitoinen, joten pääsimme sitten nopeasti odottelemaan avajaisten alkamista, ja siinä sivussa kuolaamaan ohi marssivaa Varusmiessoittokuntaa. Avajaisista päästyämme oli luentojen vuoro. Ensimmäisenä oli vuorossa Hattulan kunnanjohtajan(?) pitämä varautumisluento, joka oli yhteinen kaikille. Tässä välissä pakko myöntää, että siitä ei jäänyt minulle mitään käteen, koska saatoin torkahtaa luennon ajaksi... Hups. No, mutta sen jälkeen jatkui vääpelikurssin omilla luennoilla. Aika paljon informaatiota tuli, muunmuassa käytiin läpi turvallisuusmääräykset, luento varustehuollosta ja siitä mitä kaikkea armeijan vaatteilta vaaditaan, sekä vaatteiden elämänkaaresta. Hirveästi ei keretty vääpelin töistä puhumaan teoriassa, mutta käytännössä tulikin sitten aimo annos vääpelin töistä puhumista. Suunnittelimme muunmuassa seuraavan päivän aikataulutusta maastomuonitukseen, esittelykierrokseen ja iltapalojen pakkaamiseen.
Luentojen jälkeen olikin jo aika iltapalalle. Pelotti jo valmiiksi, että olikohan ruokavammat menneet perille, mutta löytyihän sieltä omalla nimellä varustettu iltapalapussi, jossa nätisti luki myös laktoositon ja gluteeniton. Pussi kantoon ja punkan päälle mussuttamaan iltapalaa. Illat menevät harjoituksissa yleensä rauhalliseen tahtiin, eikä tämäkään ollut poikkeus. Toisaalta, ohjelmaa aiheutti kahden serkkuni paikalla olo ja tämä kolmen kopla syöksyikin etsimään tv-huonetta. Sellaisesta ei ollut tietoa kenelläkään, joten nöyrästi käytiin kysymässä päivystävältä alikersantilta, että olisiko mahdollista päästä johonkin katsomaan televisiota. Alik tuli päästämään meidät tv-huoneeseen ja sitten alkoi hirveä tuolisäätö, koska huoneessa ei ollut tarpeeksi tuoleja. Pääsimme kuitenkin hakemaan viereisestä luokkahuoneesta pari tuolia lisää. Pojalla taisi olla virkainto päällä kun kertoi meille, että lähtiessämme laitamme valot pois ja luokat kiinni, sekä viereisestä luokasta varmasti löytyy X määrä tuoleja huomenna aamulla, mikä siellä olikin ennen kuin me kävimme ottamassa tuolit. Teksti kuulosti juuri siltä, miten alik puhuisi varusmiehilleen, ei ihan silleen miten siviilille normaalisti puhutaan. Noh, mutta, loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme katsomaan telkkarista kympin uutiset, joissa oli pieni pätkä Leijona-harjoituksesta. Sen jälkeen tulikin kiire nukkumaan, sillä minun tuvastani kaikki olivat jo käyneet nukkumaan ja valot olivat sammuneet.
Aamulla 6.30 kajahti ilmoille se kuuluisa herätyshuuto. Puoli tuntia aikaa saada itsensä valmiiksi ja mikäli aamujumpalle aikoi niin vielä vähän vähemmän. Aamupala syötiin jälleen Rubenissa ja sen jälkeen jatkui kurssi omassa luokassa. Pääosin suunnittelimme päivän aikatauluja koko aamupäivän. Kävimme myös kiertämässä ympäri varuskunnan alueen ja päästyämme taas Rubenille porukka sitten jakautui iltapalapussien pakkaukseen ja pikareissuun sotkuun. Sotkun jälkeen saimme kyydit sokeritopalle, jossa meillä oli tarkoitus tehdä maastomuonitusharjoitus selviytyminen maastossa-kurssille, sekä itsellemme. Olin ensimmäisessä kyyditysporukassa ja meidän porukkamme oli saanut tehtäväksi tiedustella hyvä paikka laittaa linjastot pystyyn. Hyvän paikan löydyttyä pyörimme hetken ympäriinsä ja odottelimme muita. Kun loput olivat saapuneet paikalle, porukka kahtia ja kummallekin osastolle oma kapellimestari huutelemaan ohjeita muille. Onnistuimmekin saada aikaiseksi kaksi toimivaa linjastoa ja kaikki saivat ruokaa, vaikkakin meiltä puuttui paljon tavaraa mitkä olisi pitänyt tulla mukesilta. Väpät kuitenkin hoitivat homman kotiin ja selviytyminen maastossa-kurssi oli oikein tyytyväinen metsäravintolaansa. Ruokailun jälkeen tietenkin oli vuorossa linjastojen purku ja matka kasarmille. Osa porukasta marssi ja se kuuluisa "ryhmärämä" meni sitten autolla. Kuljettaja oli aivan järkyttynyt juttujen laadusta ja rupesi miettimään mitä se on sitten, kun ryhmärämä on juonut jotain holillista, kerta jutut olivat niin sekavia ja villejä jo tässä vaiheessa. Kiitos ja anteeksi!
Kasarmille päästyämme oli taas vuorossa sotku ja paluu luokkaan. Luokassa suunniteltiin taas seuraavan päivän ohjelmia, ennen kuin oli vuoro siirtyä illanviettoon Rubeniin. Illanvietossa oli soittamassa Varusmiessoittokunnan bilebändi, joka sai ainakin väpäkurssin ylös penkeistä jorailemaan! Joukossa tyhmyys tiivistyy, pätee tähänkin, sillä heti kun yksi porukka hyppäsi tanssimaan, niin kohta lähes koko salin etuosa tanssi. Väliajalla jaettiin iltapalat ja sen jälkeen bilebändi jatkoi soittamista. Osa lähti saunomaan ja osa jäi sitten ihan loppuun asti tanssimaan. Bilebändin lopetettua kohti kasarmia ja yöpuulle, sillä aamulla oli taas aikainen herätys.
Jälleen kerran aamulla kävi tuttu huuto 6.30, jonka jälkeen oli tunti aikaa aamutoimille. Tämän jälkeen siivosimme tuvat, sillä varusmiehet olivat palautumassa sotaharjoituksesta aamupäivällä ja tarvitsivat tupansa takaisin. Brunssi olikin heti 9.00, jonka jälkeen olikin jo loppupuheiden ja päättäjäisten aika. Jälleen kerran päättäjäisiä odotellessa ohi marssi Varusmiessoittokunta ja taas naiset kuolasivat. Päättäjäisten jälkeen vääpelit sitten syöksyivät apukäsiksi muille ryhmille auttamaan varusteiden pakkaamisessa ja ohjeistamassa naisia varusvarastolle. Velvollisuuksien jälkeen kävimme vielä itse viemässä omat tavaramme varusvarastolle ja kävimme vapaaehtoisella päivällisellä Rubenissa. Päivällisellä sitten viimeisille tutuille heipat ja sitten olikin jo aika lähteä kotiin.
Mulle itselle jäi tästä kurssista ihan mielettömän hyvä fiilis. Porukka oli todella tekevää ja oma-aloitteista. Kurssikin oli todella käytännönläheinen ja mun mielestä oli ihan huippua, että tämä kurssi oli organisaation tukena, jolloin pääsimme näkemään läheltä, että millaista se harjoituksen järjestäminen oikeasti on. Kiitos kurssitovereille (väpä4ever!) ja kouluttajille!
Vääpelikurssi ei siis tarkoita sitä, että voisit suoraan skipata intin ja mennä armeijaan vääpeliksi. (Olisipa se oikeasti niin helppoa, että siitä selviäisi yhdellä viikonlopun kestävällä kurssilla.) Tämän vääpelikurssin tarkoitus oli perehdyttää kurssilaisia MPK:n kurssivääpelin tehtäviin ja vastuisiin ja toimia Leijona 2017-kurssin organisaation tukena.
Perjantaina Vihdin Maanpuolustusnaisten kimppakyyti starttasi 6.30 Nummelasta. Meitä sattui olemaan kolme samasta yhdistyksestä samalla vääpelikurssilla, joten kimppakyyti tuli tarpeeseen! Jo matkalla harjoituksiin, minut värvättiin seuraavaksi viikonlopuksi soppakauhan ääreen jakamaan hernekeittoa Nummelan torille. Perillä Parolassa oltiin noin. 7.40 eli ihan hyvissä ajoin, koska meidät oli pyydetty jo 8.00 paikalle avustamaan ilmoittautumisessa ja muussa tarpeellisessa. Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Parolassa, eikä tällä kertaa kurssioppaaseen ollut tullut mukaan karttaa, joten portilla jouduttiin pyytämään suuntaohjeita. Jos tämä tavoittaa jotenkin sen pojan, joka silloin sattui olemaan portilla, niin iso ja lämmin kiitos! Ikinä ei ole tullut vastaan yhtä ystävällistä ja kohteliasta spollia portilla, joka oikeastaan omasta aloitteestaan kysyi tarvitaanko neuvoja, jonka jälkeen näytti kartasta ja neuvoi reitin perille paikoitukseen, ja hymyili!! Juuri tällaisia äijiä tarvitaan portille, kun kyse on noin 400 siviilinaisen saapumisesta varuskunnan alueelle. Totuin aikoinaan Upinniemessä siihen, että sieltä kopista laahusti viimeisillä voimillaan spol, joka katsoi kulkuluvan, mumisi jotain ja heilautti käsiään, että toinen spol kopissa jaksaisi siirtää kättään sen verran, että saisi avattua portin. Toki heissäkin oli poikkeuksia, muunmuassa se yksi, joka käski ajaa varovasti, sillä lämpötila oli nollassa ja tiet saattoivat olla liukkaita. Terkut myös hänelle! No mutta, takaisin asiaan, ettei tää mee vaan spolleille lässyttämiseksi.
Kun päästiin paikalle, niin haettiin nimilaput, kipaistiin kasarmille viemään kamat, hirveellä kiireellä varusvarastolle hakemaan varusteet ja takaisin kassulle vaihtamaan vihreät päälle. Kun vaatteet oli vaihdettu, niin osa porukasta komennettiin varusvarastolle ja osa ilmoittautumiseen, edellispäivänä tulleet menivät ohjaamaan liikennettä. Minä kuuluin ilmoittautumisporukkaan ja aiempien vuosien tuskailu ilmoittautumisjonoissa oli tainnut tehdä tehtävänsä, sillä palautteen mukaan ilmoittautuminen sujui täällä todella jouhevasti. Tai sitten ne oli vaan ne taitavat vääpelit! Meillä oli hirveä kilpailu siitä, että kuka saa ensimmäisenä kaikki nimikylttinsä jaettua ja voiton vei vieressäni majaillut auto ja nainen-kurssin vastaanottaja. Oli hankalaa olla paikoillaan, sillä kokoajan tuli tuttuja naamoja vastaan ja kaikki oli pakko käydä morjenstamassa läpi. Näillä kursseilla jopa parempaa, kuin itse koulutukset, on juuri verkostoituminen. Ei me oikeasti nähdä toisiamme kuin kerran puolessa vuodessa ja samointein juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi! Aivan mahtava fiilis.
Kun oltiin voiton puolella nimilapuista, niin lähdettiinkin ruokailun kautta istumaan luentosaliin. Siinä ohella muutamat meistä hakivat lisävarusteita, koska joitain kurssilaisia oli vielä tulematta ja varusvarasto oli menossa kiinni viikonlopuksi. Kun vääpelien vastuut oli hoidettu, niin oli avajaisten vuoro. Sulkeiset menivät oikein näppärästi, sillä porukkamme oli varsin konkaripitoinen, joten pääsimme sitten nopeasti odottelemaan avajaisten alkamista, ja siinä sivussa kuolaamaan ohi marssivaa Varusmiessoittokuntaa. Avajaisista päästyämme oli luentojen vuoro. Ensimmäisenä oli vuorossa Hattulan kunnanjohtajan(?) pitämä varautumisluento, joka oli yhteinen kaikille. Tässä välissä pakko myöntää, että siitä ei jäänyt minulle mitään käteen, koska saatoin torkahtaa luennon ajaksi... Hups. No, mutta sen jälkeen jatkui vääpelikurssin omilla luennoilla. Aika paljon informaatiota tuli, muunmuassa käytiin läpi turvallisuusmääräykset, luento varustehuollosta ja siitä mitä kaikkea armeijan vaatteilta vaaditaan, sekä vaatteiden elämänkaaresta. Hirveästi ei keretty vääpelin töistä puhumaan teoriassa, mutta käytännössä tulikin sitten aimo annos vääpelin töistä puhumista. Suunnittelimme muunmuassa seuraavan päivän aikataulutusta maastomuonitukseen, esittelykierrokseen ja iltapalojen pakkaamiseen.
Luentojen jälkeen olikin jo aika iltapalalle. Pelotti jo valmiiksi, että olikohan ruokavammat menneet perille, mutta löytyihän sieltä omalla nimellä varustettu iltapalapussi, jossa nätisti luki myös laktoositon ja gluteeniton. Pussi kantoon ja punkan päälle mussuttamaan iltapalaa. Illat menevät harjoituksissa yleensä rauhalliseen tahtiin, eikä tämäkään ollut poikkeus. Toisaalta, ohjelmaa aiheutti kahden serkkuni paikalla olo ja tämä kolmen kopla syöksyikin etsimään tv-huonetta. Sellaisesta ei ollut tietoa kenelläkään, joten nöyrästi käytiin kysymässä päivystävältä alikersantilta, että olisiko mahdollista päästä johonkin katsomaan televisiota. Alik tuli päästämään meidät tv-huoneeseen ja sitten alkoi hirveä tuolisäätö, koska huoneessa ei ollut tarpeeksi tuoleja. Pääsimme kuitenkin hakemaan viereisestä luokkahuoneesta pari tuolia lisää. Pojalla taisi olla virkainto päällä kun kertoi meille, että lähtiessämme laitamme valot pois ja luokat kiinni, sekä viereisestä luokasta varmasti löytyy X määrä tuoleja huomenna aamulla, mikä siellä olikin ennen kuin me kävimme ottamassa tuolit. Teksti kuulosti juuri siltä, miten alik puhuisi varusmiehilleen, ei ihan silleen miten siviilille normaalisti puhutaan. Noh, mutta, loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme katsomaan telkkarista kympin uutiset, joissa oli pieni pätkä Leijona-harjoituksesta. Sen jälkeen tulikin kiire nukkumaan, sillä minun tuvastani kaikki olivat jo käyneet nukkumaan ja valot olivat sammuneet.
Aamulla 6.30 kajahti ilmoille se kuuluisa herätyshuuto. Puoli tuntia aikaa saada itsensä valmiiksi ja mikäli aamujumpalle aikoi niin vielä vähän vähemmän. Aamupala syötiin jälleen Rubenissa ja sen jälkeen jatkui kurssi omassa luokassa. Pääosin suunnittelimme päivän aikatauluja koko aamupäivän. Kävimme myös kiertämässä ympäri varuskunnan alueen ja päästyämme taas Rubenille porukka sitten jakautui iltapalapussien pakkaukseen ja pikareissuun sotkuun. Sotkun jälkeen saimme kyydit sokeritopalle, jossa meillä oli tarkoitus tehdä maastomuonitusharjoitus selviytyminen maastossa-kurssille, sekä itsellemme. Olin ensimmäisessä kyyditysporukassa ja meidän porukkamme oli saanut tehtäväksi tiedustella hyvä paikka laittaa linjastot pystyyn. Hyvän paikan löydyttyä pyörimme hetken ympäriinsä ja odottelimme muita. Kun loput olivat saapuneet paikalle, porukka kahtia ja kummallekin osastolle oma kapellimestari huutelemaan ohjeita muille. Onnistuimmekin saada aikaiseksi kaksi toimivaa linjastoa ja kaikki saivat ruokaa, vaikkakin meiltä puuttui paljon tavaraa mitkä olisi pitänyt tulla mukesilta. Väpät kuitenkin hoitivat homman kotiin ja selviytyminen maastossa-kurssi oli oikein tyytyväinen metsäravintolaansa. Ruokailun jälkeen tietenkin oli vuorossa linjastojen purku ja matka kasarmille. Osa porukasta marssi ja se kuuluisa "ryhmärämä" meni sitten autolla. Kuljettaja oli aivan järkyttynyt juttujen laadusta ja rupesi miettimään mitä se on sitten, kun ryhmärämä on juonut jotain holillista, kerta jutut olivat niin sekavia ja villejä jo tässä vaiheessa. Kiitos ja anteeksi!
Kasarmille päästyämme oli taas vuorossa sotku ja paluu luokkaan. Luokassa suunniteltiin taas seuraavan päivän ohjelmia, ennen kuin oli vuoro siirtyä illanviettoon Rubeniin. Illanvietossa oli soittamassa Varusmiessoittokunnan bilebändi, joka sai ainakin väpäkurssin ylös penkeistä jorailemaan! Joukossa tyhmyys tiivistyy, pätee tähänkin, sillä heti kun yksi porukka hyppäsi tanssimaan, niin kohta lähes koko salin etuosa tanssi. Väliajalla jaettiin iltapalat ja sen jälkeen bilebändi jatkoi soittamista. Osa lähti saunomaan ja osa jäi sitten ihan loppuun asti tanssimaan. Bilebändin lopetettua kohti kasarmia ja yöpuulle, sillä aamulla oli taas aikainen herätys.
Jälleen kerran aamulla kävi tuttu huuto 6.30, jonka jälkeen oli tunti aikaa aamutoimille. Tämän jälkeen siivosimme tuvat, sillä varusmiehet olivat palautumassa sotaharjoituksesta aamupäivällä ja tarvitsivat tupansa takaisin. Brunssi olikin heti 9.00, jonka jälkeen olikin jo loppupuheiden ja päättäjäisten aika. Jälleen kerran päättäjäisiä odotellessa ohi marssi Varusmiessoittokunta ja taas naiset kuolasivat. Päättäjäisten jälkeen vääpelit sitten syöksyivät apukäsiksi muille ryhmille auttamaan varusteiden pakkaamisessa ja ohjeistamassa naisia varusvarastolle. Velvollisuuksien jälkeen kävimme vielä itse viemässä omat tavaramme varusvarastolle ja kävimme vapaaehtoisella päivällisellä Rubenissa. Päivällisellä sitten viimeisille tutuille heipat ja sitten olikin jo aika lähteä kotiin.
Mulle itselle jäi tästä kurssista ihan mielettömän hyvä fiilis. Porukka oli todella tekevää ja oma-aloitteista. Kurssikin oli todella käytännönläheinen ja mun mielestä oli ihan huippua, että tämä kurssi oli organisaation tukena, jolloin pääsimme näkemään läheltä, että millaista se harjoituksen järjestäminen oikeasti on. Kiitos kurssitovereille (väpä4ever!) ja kouluttajille!
Kommentit
Lähetä kommentti